Hippo-perhesunnistuskoulu on 6-12 -vuotiaille lapsille ja lasten mukana oleville aikuisille tarkoitettu neljän harjoituskerran tutustuminen suunnitukseen harrastuksena. Perhesuunnistuskoulu on ensimmäinen askel suunnistukseen harrastuksena turvallisessa ja helpossa ympäristössä. Yhteisöllisyys ja perheet ovat keskeinen osa suunnistusta harrastuksena.

Perhesuunnistuskoulussa lapset tutustuvat suunnitukseen aikuisten tukemana. Lapselle läheisen aikuisen mukana olo on oleellinen osa tapahtumaa.

Jokainen harjoitus oma kokonaisuus. Harjoitus sisältää helppoja ja kevyitä harjoituksia. Ohjaajina toimivat Luumäen Rastin aktiiviset suunnistajat apunaan nuoret suunnistajat. Harjoituksissa edetään helpoimmasta kohti vaativampaa. Jokainen voi tulla mukaan omien mahdollisuuksien mukaan.

Suunnistus on ulkolaji. Harjoituksiin kannattaa pukeutua sään mukaisesti ulkovarustein. Tukevat ja kosteutta kestävät kengät ovat tärkeimmät.

Hippo-perhesuunnistuskoulu alkaa tiistaina 9.4.2019 Taavettihallilla klo 18:00

Osallistumismaksu 5€/lapsi/kerta.

Osallistumismaksu sisältää kartat, ohjauksen, ohjevihkon, mutta ei vakuutusta. Osanotto tapahtuu joko vanhempien vastuulla tai oman vapaa-aika vakuutuksen kattamana.

Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Toivomme, että saavutte paikalle tapahtumaan hyvissä ajoin ennen aloitusaikaa.

Perhesuunnistuskoulun jälkeen on mahdollista jatkaa Luumäen Rastin lasten ja nuorten toiminnassa.

Lisätietoja: 
Janne Neuvonen p. 0500 185874
Katriina Ovaska p. 050 3476913

Luumäen Rasti ry

Hippo-perhesuunnistus