Rastit ovat nyt maastossa, radat koejuostu ja kartat pussitettu, joten aikuisten ratojen ratamestarillakin, Janne Neuvosella, oli hetki aikaa pysähtyä kommentoimaan tulevien kilpailujen ratoja ja maastoa. Ensimmäisen kerran Neuvonen on käynyt maastossa jo joulun aikoihin ja nyt keväällä siellä on vietetty runsaasti aikaa, jotta Luumäki-rastien radat tarjoaisivat parastaan tulevana sunnuntaina.
Maastoa Neuvonen kuvailee erittäin mukavaksi ja tasalaatuiseksi. Juostavuus on erinomainen, joten maasto on todella nopeaa edetä. Myöskään hidastavaa haittaa tai vihreitä alueita kartalta ei paljoakaan löydy eikä heinäkään ole ehtinyt vielä korkeaksi. Näkyvyys maastossa on todella hyvä ja laakeilla alueilla näkyy hyvinkin pitkälle. Ratamestari kertoo naurahtaen olevansa ihan tyytyväinen siihen, että koivut ovat kasvattaneet jo hyvänkokoiset lehdet, jotka vähän edes hillitsevät näkyväisyyttä.
Ratasuunnitteluvaiheessa haastetta tuotti Neuvosen mukaan se, että kilpailualue on teiden rikkoma. Reitinvalintavaihtoehtoja tiet tarjoavat toki paljon, mutta toisaalta myös maaston puolella pääsee kovaa. Kartalle osuvat suot eivät ole kovin pehmeitä tai runsaita kasvillisuudeltaan eli niitäkin pitkin on hyvä juosta. Yhtenä erikoisuutena alueen takalaidasta löytyy lyhyt pätkä panssariestettä keskellä suota, mutta sen ei pitäisi ratamestarin mukaan yhdenkään suunnistajan menoa haitata.
Tulevaan Jukola-maastoon verrattuna Luumäki-rastien kartalta ei juuri avokalliota tai jyrkänteitä löydy, mutta selkeä yhdistävä tekijä on loivapiirteisyys ja tarkka suunnistaminen. Juuri nämä asiat tekevät Neuvosen mielestä kilpailumaastosta haastavan. Kun maaston muodot eivät ole suuria, niihin tukeutumisen sijaan täytyy kompassi olla aktiivisessa käytössä ja havainnointi tarkkaa. Hyvä näkyväisyys tarjoaa toisinaan näennäistä helpotusta suunnistamiseen, sillä jos ympärillä kaikki näyttää samalta, voi itsensä kartalle saaminen olla vaikeaa. Tällöin myös samaistamisen mahdollisuus on olemassa.
Itse radoille Neuvonen on pyrkinyt luomaan mahdollisuuksia tehdä erilaisia päätöksiä, miten rastit ottaa. Pitkälle matkalle ominaisesti radat sisältävät erilaisia pidempiä välejä, mutta niiden vastapainoksi on suunniteltu vähän lyhyempiäkin. Rastipisteitä on ratamestarin mukaan laidasta laitaan, helpompia ja haastavampia, mutta jotkut rastit saattavat myös yllättää. Lopuksi Neuvonen kiteyttää vinkiksi kilpailijoille: ”Maasto on vauhdikas, mutta siitäkin huolimatta kannattaa pysyä tarkasti kartalla!”.