Kilpaileminen kuuluu olennaisena osana suunnistukseen ja suunnistuksessa on tarjolla monentasoisia kilpailuja, Nuorten aluekilpailuja, alueen mestaruuskilpailuja sekä kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Nuorille kilpailut ovat myös hyviä ja motivoivia harjoituksia, joissa pääsee tutustumaan uusiin maastoihin ja testaamaan omat taitonsa oman ikätason radoilla.

Ilmoittautumisohje kilpailuihin

IRMA-järjestelmä

Kilpailuihin ilmoittautuminen tehdään pääsääntöisesti Suunnistusliiton IRMA-palvelun kautta. Sieltä näkee lisäksi kansallisen kilpailukalenterin.

Kilpailuihin ilmoittautuminen

  • Kilpailu valitaan IRMAn kilpailukalenterista.
  • Kilpailun tiedoissa on linkki järjestäjän sivuille, joista löytyy kilpailukutsu ja pari päivää ennen kilpailua myös kilpailuohjeet sekä lähtöajat.
  • Viimeinen ilmoittautumispäivä mainitaan kilpailukutsussa, usein se on noin viikkoa ennen kilpailua.
  • Ilmoittaudu-linkistä päästään valikkoon, josta voi ilmoittautua itse ja samalla ilmoittaa myös muita, esimerkiksi koko perheen kerralla.
  • Ilmoittautumisvalikossa valitaan kilpailusarja, jonka valinnasta ja merkitsemistavasta on tietoa alempana.
  • Sarjavalinnan jälkeen siirrytään seuraavaan valikkoon painamalla “Jatka”. Tässä valikossa tulee tarkistaa, että “Seura maksaa” -kohta on valittuna.
  • Sen jälkeen hyväksytään ilmoittautuminen.

Huom! Seura maksaa kilpailujen osallistumismaksut. Kilpailuun ilmoittautuminen tarkoittaa, että aiot myös osallistua kilpailuun. Jos olet ilmoittautunut kilpailuun, mutta jätät sen väliin jonkin muun kuin sairastumisen tai loukkaantumisen takia, seura perii osallistumismaksun takaisin.

Epäselvissä tilanteissa ole yhteydessä seuran puheenjohtajaan, puh. 040 1284090 (Vesa Tielinen)

Emit-kortin numero

Oman Emit-kortin numeron voi tallentaa IRMAn tietojärjestelmään omiin tietoihin ja siten numero välittyy kisajärjestäjille automaattisesti ilmoittauduttaessa. Mikäli ilmoittautuessa ei mainita omaa emit-numeroa, varaa järjestäjä vuokra-emitin, jonka voi noutaa kisapaikalle saavuttaessa kisa-infosta.

Kilpailusarjat

Suunnistuskilpailuissa sarja määräytyy sukupuolen ja syntymävuoden mukaan. Kilpailun kutsusta näkee kussakin kilpailussa tarjolla olevat sarjat.

Tietoa tunnuksista:

  • H/D: Suunnistuskilpailussa D-sarjat ovat tytöille ja H-sarjat ovat pojille.
  • Ikä: Sarjatunnuksessa on merkitty ikä. Sarjassa saa kilpailla vielä sen vuoden, jolloin täyttää sarjatunnuksessa merkityn iän. Omaa ikää vanhemmassa sarjassa voi kilpailla. Esimerkiksi lapsilla on usein tarjolla vain 10RR, jolloin tähän sarjaan voivat osallistua niin 7-vuotiaat kuin vielä 10-vuotiaatkin. Useimmiten sarjat menevät kahden ikävuoden välein, jolloin esimerkiksi 8-sarjassa kilpailevat sinä vuonna sekä 7 että 8 täyttävät lapset.
  • RR-tunnus tarkoittaa rastireittiä. Tällöin metsässä kulkee yhtenäinen viitoitus eli siimari, joka on merkitty karttaa oranssilla tai violetilla yhtenäisellä viivalla. Kaikki rastit ovat viitoituksen varrella. Suunnistaja saa valita, kulkeeko hän mutkittelevaa viitoitusta pitkin vai tekeekö hän omia reitinvalintoja tai oikaisuja esimerkiksi polkuja pitkin. 10-vuotiaille ja sitä nuoremmille on kilpailuissa aina tarjolla RR-rata (D10RR ja H10RR).
  • TR-tunnus tarkoittaa tukireittiä. Tukireitillä maastossa kulkee sama viitoitus kuin rastireitilläkin, mutta rastit eivät ole kiinni siimarissa, vaan suunnistajan tulee osata suunnistaa omalle rastilleen, joka on 20-100m päässä viitoituksesta. TR-ratoja on kilpailuissa tarjolla 12-vuotiaiden sarjassa (D12TR ja H12TR).
  • Saattaja-tunnus (S) tarkoittaa sitä, että kilpailijan mukana saattajana esimerkiksi oma vanhempi. Saattajasarjat sopivat hyvin erityisesti perheen pienimmille, sillä niissä radat ovat lyhyitä ja helppoja. Saattajasarjassa radalle lähdetään lähtöajan mukaisesti kuten muissakin sarjoissa, joten jokaisella lapsella tulee olla oma saattajansa.
  • Jos sarjan tunnuksessa on pelkästään H/D -tunnus ja ikämerkintä (esimerkiksi D10, D12 tai H14) on kyseessä suora rata, jolla ei ole tarjolla mitään tukiviitoitusta. Kymmenvuotiailla suora rata on erittäin helppo ja se kulkee lähes koko ajan polkua, pellonreunaa tai muuta selkeää maastonkohdetta pitkin. Iän myötä ratojen vaikeustaso nousee.

Ohjeita kilpailuun lähtevälle

Seuran jäsenenä ja lisenssin haltijana on mahdollista osallistua kaikkiin IRMAssa ilmoitettuihin kilpailuihin. Joissakin kilpailuissa on lisäksi avoimia sarjoja (eli ei-kansallisia sarjoja 8-vuotiaille ja nuoremmille), joissa ei vaadita seuran jäsenyyttä.

Emit-kortit

Kilpailuissa käytetään emit-leimausjärjestelmää. Kilpailujen järjestäjät vuokraavat kisakohtaisia emit-kortteja niitä tarvitseville. Jos kuitenkin aikoo osallistua useampaan kilpailuun, on suositeltavaa hankkia oma emit-kortti.

Matkat kilpailuihin

Kilpailuihin kuljetaan omilla kyydeillä tai voit sopia kimppakyydin kaverin kanssa. Joihinkin kilpailuihin on yhteinen bussikuljetus, josta ilmoitetaan erikseen.

Ennakkovalmistelut

Kotona:

  • Kilpailuohjeet ja lähtöajat julkaistaan järjestäjien nettisivulla pari päivää ennen kilpailua. Lue sekä kilpailukutsu että kilpailuohjeet huolella. Tarkista lähtöluettelosta lähtöaikasi ja kilpailunumerosi.
  • Tarkista lähtöluettelosta myös, että lisenssinumero ja emit-numero ovat oikeat. Jos emit-numero on virheellinen, se tulee muuttaa kilpailupaikan infopisteessä ennen kilpailua oikeaksi.
  • Selvitä matka-aika ja ajo-ohje kilpailupaikalle. Usein kisakeskus sijaitsee eri paikassa kuin paikkakunnan keskusta, joten matkaan voi kulua yllättävän kauan. Joskus autojen paikoitus voi olla hyvinkin kaukana (jopa 2 km, matka ilmoitetaan kilpailuohjeessa) kisakeskuksesta, joten myös tähän kävelyyn pitää varata aikaa.

Ota mukaan:

  • suunnistusvaatteet
  • suunnistuskengät (aloittelija pärjää lenkkareilla)
  • oma emit (varmista emit-numeron oikeellisuus lähtöluettelosta)
  • kompassi (alle 10-vuotiailla ei välttämätön)
  • vaihtovaatteet (myös sukat ja alusasu) ja pyyhe
  • vesipullo ja evästä (kisapaikoilla on yleensä myös kahvio)
  • tuolirinkka tai retkituoli (ei välttämätön, mutta on näppärä istuin kisakeskuksessa)

Kilpailupaikalla

Tule kilpailupaikalle viimeistään tuntia ennen omaa lähtöaikaasi. Hae kilpailunumerosi ja tarkistuslipuke emit-korttiin kiinnitettäväksi. Mikäli olet ilmoittautunut kilpailuun ilman emit-numeroa, on järjestäjä varannut sinulle vuokra-emitin, joka noudetaan kilpailukeskuksen infosta ennen kilpailua ja palautetaan kisan jälkeen.

Etsi kisapaikalta muut seuralaiset. LuuRan “leiri” sijaitsee useimmiten loppusuoran varrella tai muualla sen lähettyvillä. Seuralaisilta saat tarvittaessa neuvoja kisaan liittyen. Seuran aikuiset ja vanhemmat nuoret auttavat mielellään!

Tutustu maalialueeseen ja viimeiseen rastiin. Verryttele ajoissa ja ole valmiina lähtöpaikalla viimeistään 10 minuuttia ennen omaa lähtöaikaasi. Huomaa, että lähtöön voi olla matkaa yli kilometri (matka ilmoitetaan kilpailuohjeissa). Varaa siis riittävästi aikaa myös lähtöön siirtymiseen. Sinut huudetaan lähtökarsinaan yleensä omalla nimelläsi 5 minuuttia ennen lähtöäsi ja sinua opastetaan lähtöalueella. Voit tarvittaessa kysyä neuvoja lähdön toimitsijoilta.

Suunnista ratasi huolella ja leimaa jokaisella rastilla numerojärjestyksessä. Tarkista leimatessasi, että olet oikealla rastilla. Leimaa myös maalissa maalileimaus. Kulje maalissa toimitsijoiden ohjeiden mukaan emit-kortin purkupisteeseen.

Vaihda kilpailusuorituksen jälkeen kuivat vaatteet ylle, verryttele ja syö eväät.

Jos sinulla oli laina-emit, muista palauttaa se.

Kertaa ja käy läpi kisaratasi kotona uudelleen. Voit vaikka piirtää kynällä kulkemasi reitin karttaan. Vinkki! Jos arkistoit karttasi, on niitä mukava tutkia ja katsella jälkeenpäin uudelleen!